Ajatukset selkenee

Niin, tapasin siis pari kuukautta sitten miehen. Alussa olin ihan huumassa, tämä tuntui täysin erillaiselta kuin mikään suhde koskaan ennen. Mutta, niin kun mulle yleensäkin käy, on tämäkin suhde jo lopahtamssa. Eiköhän me silti jatketa jonkinlaista "suhdetta" lähtöön asti, viihdytään edelleen toistemme seurassa, seksi toimii, ja uskoisin että meistä voi jopa jäädä ystäviä. Rakennusinsinööriähän kaikki tarvitsee ystäväksi ;0) Joka tapauksessa on kesä ollut yksi parhaimmmista pitkään aikaan, itseluottamuskeni on kohonnut hurjasti, ja usko siihen että minäkin ehkä vielä löydän "sen oikean" on taas palannut. Siitäkin huolimatta, että taas yksi ystävistäni ilmoitti juuri eroavansa miehestään. Sen suhteen olin luullut kestävän... Olen myös paljon miettinyt tätä lapsiasiaa. Hämmästyksekseni huomasin että se ei haitannut ettei mies oikeastaan halunnut lasta. Ja kun pelkäsin (!) olevani raskaana, huomasin että se ei tuntunutkaan vain positiiviselta, kuten vuosi sitten olisi ollut! Mies olisi kyllä ollut tukena, että sen suhteen ei olisi tarvinnut pelätä. Olen siis ihan huomaamattani prosessoinut tämän lapsiasian. Pessimistiluonteeni takia pelkään että ikäni tuomat riksit mahdollisesssa raskaudessa alkaa jo olemaan niin suuria, että en taida olla valmis ottamaan niitä. Kaikki tämä voi toki muuttua täysin, jos tapaankin jonkun ihanan miehen, joka haluaa lapsia. Se jää nähtäväksi, onhan mulla silti vielä muutama vuosi jäljellä.