Ja lisää vauvoja...

Työkaverini teinilapsi on saamassa yllätysvauvan. Tälläkertaa en tietenkään kyynelehtinyt kun sain kuulla asiasta, mutta kyllä se silti vähän hiljaiseksi veti...

Mulla on "vauvalaatikko". Ensimmäisen raskauden aikana olin ehtinyt jo ostamaan muutaman vaatekappaleen, ja kun kävin inseminaatioissa, ostin myös muutaman, koska olinhan ihan varma että raskaudun taas nopeasti. Laatikosta löytyy myös muutama vaate, joita olen itse vauvana/taaperona pitänyt, ja jonkinverran vaatteita, joita olen ostanut sisarukseni lapsille, ja saanut takaisin (lähinnä ulkomailta ostettuaja). Kävin nyt sitten laatikon läpi, ja säästin vain "rakkaimmat" ja tunnearvoa sisältävät vaatteet, loput annan työkaverin lapselle.

Laatikon läpikäyminen oli haikeaa, mutta helpompaa kuin kuvittelin. Nyt suljin sen, ja luultavasti avaan sen vasta monen vuoden kuluttua.

Toisten onni...

Ei se ole mitenkään minulta pois, tiedän sen, mutta jotenkin se minut yllätti, ja pillahdin itkuun, kun sain kuulla että 40-v ystäväni saa yllätysvauvan. Viidennen lapsen, ja nuorimmatkin ovat jo koulussa. Tottakai olen suunnattoman ja vilpittömän onnellinen hänen puolesta, mutta en voi sille mitään että tunnen silti myös vähän katkeruutta. Ehkä siitäkin joskus vielä päääsee yli. Että ajattelen vain että "ihanaa, noillekin tulee vauva". Uskon kuitenki, että se tapahtuu vasta, kun olen ylittänyt lapsensaanti-iän...

Vajavainen nainen

Tänään on koulujen päättäjäiset. Ja niistähän on saanut lukea, ja kuvia katsella, jo pari päivää Facebookissa...

Olen aina ollut kovin lapsirakas, ja olen myös opiskeluaikoina tehnyt paljon lapsenvahtihommia. Ensimmäisen keskenmenon jälkeen en pitkään aikaan edes halunnut nähdä pikkulapsia, saati vauvoja, omia sisarustenlapsia lukuunottamatta. Nyt pystyn jo onneksi aika luontevasti kohtaamaan tuttujen pikkulapsia, mutta en edelleenkään halua pidellä sylissä tai muutenkaan viettää paljon aikaa muiden kuin sukulaisten pikkulasten seurassa. Onneksi läheisillä ystävillä ei enää pahemmin pikkulapsia ole, enemmänkin ongelmia teiniensä kanssa...

Äitienpäivä oli myös taas kova paikka, mutta tänä vuonna ei tarvinnut pitää Facebook-paastoa niinkuin viime vuonna. Kovin sitä silti vain tuntee itsensä vajanaiseksi naiseksi kun ei ole äiti. Varsinkin siis näin päättäjäisten ja äitienpäivän aikaan. Kai sitä siitäkin tunteesta vielä joskus pääsee yli. Toivottavasti.

Sisarusten lapset ovat joka tapauksessa tällä hetkellä ihanin asia tässä maailmassa, ja niistä saan onneksi nauttia sydämeni kyllyydestä!